
We're not going down without a fightNaryia Arabians kasvattaa nimensä mukaan arabianhevosia, mutta vain puhtaita egyptinarabeja. Alun perin aloitin egyptinarabien kasvatuksen joskus 2006 kesällä, mutta tallit ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin ensimmäisen egyptiläistallini, Enigma Arabiansin, jälkeen. Egyptinarabien kasvatus ei silti ole missään vaiheessa jäänyt kokonaan pois vaikka taukoja on tullut vähän pidempiäkin. Muiden verilinjojen edustajia tuskin tulee Naryiasta löytymään, sillä jos jokus innostun esimerkiksi espanjalaisista arabeista, luultavasti pistäisin pystyyn oman tallin tuollekkin verilinjalle.Kasvattimme maailmalla esiintyvät 15.9. eteenpäin loppuliitteellä N, mutta sitä päivää ennen on syntynyt muutama kasvatti myös loppuliitteillä Nar ja Naryia. Mitään kasvattajannimistä ei ole rekisteröity eikä kasvattejakaan vielä kovin montaa ole syntynyt. Voi olla että jälkiliite N on käytössä, tai että jotkut pistävät kyseisen liitteen tuontihevostensa nimiin, mutta nyt olen lopullisesti liiteen päättänyt enkä siitä hevillä luovu. Naryia Arabiansin orit astuvat kaikki myös ulkopuolisia tammoja, mutta yritän pitää jokaisella hevosella jälkeläisrajana sen 7 varsaa ainakin kun on kyse puhtaista egyptiläisistä. Joskus orimme voivat astua esimerkiksi puoliverisiä, poneja tai muita verilinjoja edustavia tammoja, mutta pääasiassa pyrin käyttämään niitä vain egyptiläisillä tammoilla. Tilausvarsat ovat Naryiassa mahdollisia, kunhan yhdistelmä vain on järkevä ja vanhemmilla on kummallakin sama painotus eivätkä ne ole sukua toisilleen. Kasvattimme myydään useimmiten foorumeilla, hevostalli.netissä tai hevoset.comissa, mutta kasvattilistalta voi aina löytyä hevosia joiden perässä lukee 4SALE, mikä tarkoittaa tietenkin sitä että hevonen on myynnissä.
Ostaessasi kasvatin sitoudut noudattamaan seuraavia sääntöjä: Ruunaamisista ei tarvitse ilmoittaa mutta olisi mukavaa jos viitsisit kertoa vaikka vieraskirjassa mikäli kasvatti on kuollut. Myöskään varsojen ikääntymisien suhteen ei ole minkäännäköisiä kriteereitä. |
![]() guestbook updates links
![]() morbid experiments gloomy carnivals stars of the stage
![]() cherubims thrones Ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut Sokerikooma, kopiointi ehdottomasti kielletty. Kuvat ovat Jadem Arabiansista, ja upeista tekstuureista kiitos kuuluu kokonaan Hybrid Genesikselle.
|